Öljy ja maailman markkinatilanne heiluttelevat kultaa


Öljy ja maailman markkinatilanne heiluttelevat kultaa

15.01.2016

Öljyn alhainen hinta sekä epävakaa maailmanmarkkinatilanne heilauttelevan pörssikullan hintaa, ja vaikuttaa siten myös romukullasta maksettuun hintaan. Juuri nyt kullan hinta on alimmillaan sitten viime marraskuun, mutta saattaa siitä vielä nousta tänä vuonna.

 

Kullan hinta on kiinnostava merkki siitä, kuinka vakaana tai epävakaana sijoittajat pitävät maailman taloustilannetta. Perinteisesti kultaa ostetaan silloin, kun tilanne on epävakaa ja hankalasti ennustettava ja myydään silloin, kun parantuva taloustilanne houkuttelee sijoittamaan suurempiriskisiin kohteisiin.

 

Juuri nyt kullan hinta seilaa 1070 dollarin tienoissa per unssi, tällä hetkellä alimmillaan sitten viime vuoden marraskuun. Alhainen öljyn hinta, Lähi-Idässä ja Syyriassa leimahtelevat sodat ja kriisit sekä Venäjän ja lännen välinen kitka tekevät sijoittajan aseman tällä hetkellä epävakaaksi ja epävarmaksi.

 

Toisaalta Yhdysvaltain ja Euroopan talouden piristyminen ja talouskasvun alkaminen haihduttavat kullan kiinnostavuutta. Nyt huonot uutiset Kiinasta heilauttelevat kullan hintaa: tuleeko Kiinan taloustilanne vaikuttamaan Yhdysvaltoihin? Kiihtyykö inflaatio? Nostaako Yhdysvaltain keskuspankki Fed korkoja?

 

Jalometallien kauppaan erikoistuneiden analyytikoiden mukaan voi olla viisainta myydä nyt, jos aikoo tänä vuonna myydä. Myös kotitalouden perintökoruja ja muuta kultaa.


Takaisin
Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Lisää kommentti

Kumpi tummempi: musta vai valkoinen?


Tuloksia ladataan...