Kullan nettimyynti kasvaa


Kullan nettimyynti kasvaa

19.12.2013

Netti valtaa alaa myös kultamarkkinoilla. Kultaa ostetaan ja myydään yhä useammin netissä ja sen välityksellä.

 

Neljä vuotta sitten suomalainen Kultarahaksi Oy keksi oivan tavan ostaa ihmisiltä kaapeissa lojuvia käyttämättömiä kultaesineitä: vakuutetut ja kirjatutu postipaketit. Tähän tarvittiin vain muutama klikkaus netissä, kirjeposti tai puhelinsoitto. 

 

Menetelmä löi hetkessä läpi. Suuri merkitys oli tietysti silläkin, että iso toimija pystyi tarjoamaan vanhoista kultakoruista paljon paremman hinnan kuin paikalliset kultakaupat, jotka olivat ostaneet vanhoja kultakoruja.

 

- Pari ensimmäistä vuotta ala olikin kuin villi länsi. Jonoja meidän kiertävään kullanostopisteeseen saattoi olla satoja metrejä. Nyt markkinat ovat tasoittuneet, kertoo Kultarahaksi Oy;n toimitusjohtaja Matti Tiainen.

 

Nyt Suomessa on yrityksellä ainoastaan kiinteät ostopisteet ympäri maata sekä postin kautta ostettava kulta. Tiaisen mukaan netin merkitys kullan ostossa myynnissä kasvaa koko ajan.

- Kaikki perustuu luottamukseen. Suomalaiset luottavat postilaitokseen ja luottavat yhä enemmän myös nettiin.

 

Katso paljonko Kultarahaksi Oy maksaa kultakoruistasi täällä.


Takaisin
Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Lisää kommentti

Mikä on Suomen pääkaupunki?


Tuloksia ladataan...