Kannattaako sijoittaa, kun hinta on alhaalla?


Kannattaako sijoittaa, kun hinta on alhaalla?

22.10.2012

Kullan hinta on kahden edellisen viikon aikana laskenut. Kitco Uutisten asiantuntijaryhmän mukaan kullan hinta ei lähde nousuun vielä tälläkään viikolla.

Sijoittajille kullan hinnannousun seisokki kertoo pelkkää hyvää.

 

Veritasin sijoitusjohtaja Staffan Sevón pohtii maanantaiaamun kolumnissaan Arvopaperissa, milloin on oikea hetki sijoittaa. Päteekö vanha totuus, osta halvalla, myy kalliilla aina, ja onko kaoottiselta näyttävään markkinatilanteeseen lopulta edes mahdollista luoda mitään ennusteita?

 

Sevón jakaa sijoittajat käyttäytymisensä perusteella kolmeen luokkaan: optimisteihin, neutraaleihin ja pessimisteihin. Kuka heistä pärjäsi sijoitusmarkkinoilla parhaiten?

Pessimisti ostaa osakkeita, kun hinta on kohtuullinen ja tulevaisuus näyttää erittäin varmalta. Sitten hän istuu sijoituksensa päällä ja odottaa.

Optimisti ostaa osakkeita, kun hinta on pohjassa, mutta jos oikein tarkasti katsoo, tulevaisuudessa näkyy pieni aavistus valonkajoa. Hän seuraa tilannetta ja mikäli valo ei voimistu, hän vaihtaa leiriä.

Neutraali voi toimia kummallakin tavalla.

 

Optimistin sijoitus tuotti tutkimusten mukaan enemmän.

Eli Savónin mukaan kannattaa ostaa silloin, kun horisontissa valo kajastaa.


Takaisin
Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Lisää kommentti

Mikä on Englannin pääkaupunki?


Tuloksia ladataan...