Kullan Arvo

Kultaa on pidetty hyvin arvokkaana metallina jo ihmiskunnan alkuajoista asti. Varhaisimpina aikoina kullan arvo koostui sen kauniista väristä ja kiillosta sekä harvinaisuudesta ja muotoiltavuudesta. Kullasta ruvettiin valmistamaan koruja jo kaikkein varhaisimmissa sivilisaatioissa ja myös vaihdon välineenä eli rahana on kullalla erittäin pitkä historia. Teollisuudessa on myös käyttöä kullalle, joten kullan arvo voi myös olla hyödyllisyysarvo. Käytännössä kullan arvo riippuu myös sen puhtaudesta. Mitä suurempi on kultaesineen kultapitoisuus, sitä arvokkaampi se on.

 

 

 

Kullan esteettinen arvo

Kullan väri on kaunis ja se myös kiiltää houkuttelevasti. Pehmeänä metallina on kultaa myös helppo muotoilla. Niinpä kullan arvo on korujen valmistuksessa suuri. Kautta aikojen ovat hallitsijat ja kaikki jolla siihen on varaa ollut, koristautuneet kullalla. Kulta on aikojen alusta lähtien ollut vallan ja vaurauden tunnusmerkki. Kullan arvo perustuukin osittain myös tähän psykologiseen mielikuvaan. Koruteollisuus onkin edelleen ylivoimaisesti suurin kullan käyttäjä.

Kullan harvinaisuus

Kullan arvoon vaikuttaa sen harvinaisuusKulta on harvinaista koska sitä esiintyy normaalisti vain keskimäärin 1,5 milligrammaa yhdessä tonnissa kallioperää. Tästä harvinaisuudesta syntyy kullan arvo. Jotta kullankaivuu kannattaisi, on kultamalmissa oltava vähintään useita grammoja kultaa yhtä tonnia kiveä kohti eli normaalia yli tuhat kertaa suurempi pitoisuus. Kultaa esiintyy lähes kaikkialla maailmassa, mutta vain verraten harvoissa paikoissa on kultamalmi niin rikasta, että sen louhiminen kannattaa. Kullan korkea hinta on viime vuosina kuitenkin lisännyt kultakaivostoimintaa, ja Suomessakin kultamalmia on louhittu ja louhitaan edelleen monin paikoin. Kullan arvosta kertoo mm. se, että Suomen suurimman kultakaivoksen, Kittilän Suurikuusikon kaivoksen vuotuinen tuotanto on 5 000 kiloa kultaa, joka vastaa tilavuudeltaan vain neljännestä kuutiometriä. Näin tämä kultamäärä mahtuisi kotiakvaarion kokoiseen tilaan. Kun kullan arvo nousee, nousee myös sen tuotanto, kun yhä useamman kultamalmiesiintymän hyödyntämisestä tulee kannattavaa.

Kulta vaihdon välineenä

Kultarahoja tavataan jo tuhansien vuosien takaisista sivilisaatioista. Pitkään eri maiden valuuttojen arvot perustuivat ns. kultakantaan, eli rahan arvo oli sidottu kullan arvoon. Kultarahat arkisina maksuvälineinä alkoivat kuitenkin kadota käytöstä jo vuosisatoja sitten. Kultakannan aikana keskuspankit pitivät kultaa harkkoina holvissa, ja tämän kultamäärän piti vastata liikkeelle laskettua setelikantaa. Tämän vuoksi vielä 1900-luvun alussa luki Suomen seteleissä Suomen Pankin maksavan niistä setelissä ilmoitetun markkamäärän verran kultaa. Kultakannasta luovuttiin eri maissa 1900-luvun aikana, mutta edelleen keskuspankit pitävät hallussaan merkittäviä määriä kultaa. Eri maiden keskuspankit lyövät edelleen kultakolikoita, mutta ne on tarkoitettu ainoastaan muistorahoiksi tai sijoituskohteiksi, ei jokapäiväisiksi maksuvälineiksi.

Kulta sijoituskohteena

Nykyään kullalla on suuri merkitys investointikohteena. Kultaan sijoittaminen on helppoa sillä kultaa on helppo ostaa ja pitää hallussa. Sen suuren painon ansiosta arvokaskin kultamäärä mahtuu pieneen tilaan. Esimerkiksi litran kokoiseen astiaan mahtuu 19,3 kiloa puhdasta kultaa. Kun kullan ns. troy-unssihinta oli juhannuksen 2012 alla 1 300 euroa, oli tällaisen kullan arvo yli 800 000 euroa. Kullan arvo katsotaan pysyvämmäksi kuin eri maiden valuuttojen tai pörssiosakkeiden. Niinpä kullan katsotaan säilyttävän arvonsa esimerkiksi pörssiromahdusten ja korkean inflaation aikana.

Kullan hyötyarvo

Kultaa käytetään paljon mm. elektroniikkateollisuudessa. Kulta johtaa erittäin hyvin sähköä ja pehmeänä metallina on sitä helppo muokata myös valmistusteollisuuden prosesseissa. Lisäksi kulta ei ruostu. Näistä tekijöistä syntyykin kullan arvo teollisuudessa. Merkittävä osa maailman kierrätyskullasta saadaan elektroniikkaromusta. Kultaa on myös käytetty mm. hampaiden paikkauksessa sekä proteeseissa. Kullan teollisuuskäyttö vastaa noin 12 prosenttia kaikesta kullan kysynnästä.

Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Lisää kommentti

Mikä on Englannin pääkaupunki?


Tuloksia ladataan...